Maija Rautavaara

Viime viikolla Yle kirjoitti niistä haasteista, joita ammatillisen opetuksen opettajat työssään näkevät. Yksi keskeinen viesti oli, että kaikilla opiskelijoilla ei ole riittäviä valmiuksia selviytyä ammatillisista opinnoista ja juuri näillä opiskelijoilla on riski pudota koulutuksen ulkopuolelle. Ammatilliset opinnot aloittavilla nuorilla saattaa olla suuria puutteita perustaidoissa, haasteita opiskelutaidoissa, elämänhallinnassa ja mielenterveydessä.

Ensi syksynä ensimmäinen 16-vuotiaiden ikäpolvi jatkaa opintojaan oppivelvollisina ja moni näistä aloittaa opintonsa ammatillisessa koulutuksessa. Edelleen elämme tilanteessa, jossa valmiudet ja lähtökohdat vaihtelevat valtavasti. Voi olla, että korona-aika on kasvattanut eroja entisestään.

Kysymys kuuluu, saako oppivelvollisuus perustaidoiltaan puutteellisen ja heikosti itseohjautuvan 16-vuotiaan tarttumaan opintoihin, jotka perustuvat pitkälti itseohjautuvuuteen? Ei ole enää päivittäistä opetusta, ei yhteisöä, johon opiskelija kuuluu, eikä päivittäisiä kohtaamisia ja vuorovaikutusta opettajien ja muiden opiskelijoiden kanssa. Olen vakuuttunut, että oppivelvollisuus ei ole tässä taikasana.

Monessa kohdassa edellytämme, että 16-vuotiaan pitäisi osata nähdä tulevaisuuteen, toimia tavoitteellisesti ja johtaa itse opintojaan. Samaan aikaan 16-vuotiaan biologinen kehitys on kuitenkin tilassa, jossa tämä vaatimus on kohtuuton ja jopa mahdoton.

Jokainen tulee murrosiän alkaessa tilanteeseen, jossa aivojen toiminta muuttuu ja nämä muutokset saavat aikaan muutoksia myös käyttäytymisessä. Aivojen etuotsalohko, komentokeskuksemme, ohjaa tarkkaavuutta, itsesäätelyä ja toimintaa. Se ohjaa ja käskee meitä tilanteessa, kun tulee hillitä vahingollinen tunteenpurkaus. Se ohjaa meitä keskittymään etäkokoukseen netflixin sijaan. Se ohjaa meitä kuuntelemaan puheenvuoroa ja lukemaan esityslistoja sen sijaan, että suunnittelemme viikonlopun ruokalistaa. Myös taidot, jotka liittyvät pitkälle tulevaisuuteen ulottuvien suunnitelmien tekoon ja suunnitelmissa pysymiseen ja tavoitteelliseen toimintaan, liittyvät etuotsalohkon kypsymiseen. Etuotsalohko ei ole valmis vielä 16-vuotiaana, eikä vielä 18-vuotiaanakaan. Se kypsyy pitkälle varhaisaikuisuuteen.

Murrosiän alkaessa aivojen hermosolumäärä on kehittynyt tappiinsa, mutta hermoyhteydet ovat sekaisin ja jäsentymättömät. Erään vertauksen mukaan hermosolut ovat kuin asiantuntijoita, jotka ovat oppineet toimimaan tietyllä tavalla, jotta homma toimii ja organisaatio pyörii. Yllättäen organisaatioon tuleekin 100 asiantuntijaa lisää. Toiminnalle joudutaan etsimään uudet linjat ja yhteistyömuodot. Tämä vielä aikaa ja ennen sitä kaikki on hidasta ja sekavaa, tulee virhetulkintoja tai viesti ei mene perille. (Kuulostaa murrosiältä, eikö!)

Oppiessamme taitoja, aivojen yhteydet selkeytyvät, voimistuvat ja vahvistuvat. Opimme siis paremmin komentamaan itseämme. Organisaatio alkaa pyörimään.

Mutta taitoja ei opita yhdessä kesässä, eikä niitä opita yksin. Siihen tarvitaan ohjausta ja tukea. Toiset tarvitsevat enemmän ja toiset vähemmän. Se, että ohjausta ja tukea tarvitsevat saavat sitä riittävästi, on aikuisten vastuulla. Ketä nämä aikuiset sitten ovat? He ovat päättäjiä, koulun ja oppilaitosten väkeä ja vanhemmat.

Yksi tärkeä nuoruuteen kuuluva oppimistehtävä on impulssien hillitseminen. Jo alle kouluikäisillä lapsilla on eroja impulssikontrollissa. Sen on todettu olevan yhteydessä nuoruusiän tarkkaavuuden taitoihin, suunnitelmallisuuteen ja keskittymiskykyyn; lapsen, joka alle kouluikäisenä on kyvykäs hallitsemaan impulssejaan, on todettu olevan murrosiässä keskimäärin taitavampi ohjaamaan omaa toimintaansa. Kyse on siis valmiudesta, ei huonommuudesta, tyhmyydestä ja itsekkyydestä.

Mutta missä nuori voi oppia impulssikontrollia ja itsesäätelyä? Nuorelle on tarjottava ympäristö, jossa voi oppia, keskittyä, syventyä ja asettaa tavoitteita. Koulun tai oppilaitoksen tulisikin olla paikka, jossa näitä taitoja voi harjoitella. Näitä taitoja ei voi harjoitella yksin etäopiskellessa kotona kaikkien houkutusten keskellä.

No miksi ei?

Koska nuoret ovat herkkiä hakemaan mielihyvää. Tämäkin johtuu biologisesta kehityksestä. Murrosiän alkaessa dopamiinin eritys voimistuu. Sitä vapautuu enemmän, kun nuori reagoi erilaisiin kokemuksiin. Nuorella dopamiinin jano ja elämysten tarve kasvaa, minkä seurauksena ikävystyminen tapahtuu aiempaa herkemmin, mikä taas saa aikaan motivaation heikkenemisen. Houkutus siirtyä tekemään jotakin dopamiinia tuottavaa on suuri, kun opetettava asia tuntuu merkityksettömältä tai se esitetään tavalla, joka ei innosta. Tämä onkin melkoinen haaste, kun nuoret on asetettu tilanteeseen, jossa opiskelu perustuu itseohjautuvuuteen ja pelkään omaan tavoitteelliseen toimintaan. Se että opettaja tai huoltaja nalkuttaa tehtävien laiminlyömisestä ei vie oppimista eteenpäin. Se luo opiskelijalle negatiivisen kuvan itsestään oppijana.

Sitten vielä sana stressistä ja sen vaikutuksista. Viime aikoina on uutisoitu siitä, miten nuoret kokevat etäopiskelun stressaavana (mm. tässä ). Tämä ei ole hyvä viesti.

Nuorilla stressiärjestelmä aktivoituu hanakammin, kuin aikuisilla tai lapsilla. Aivojen hälytyskeskus ikään kuin syttyy herkemmin. Myös stressihormonin määrä on nuoruusiässä korkeampi. Stressihormoni taas lisää sellaisen välittäjäaineen aktiivisuutta, joka vaimentaa hippokampuksen toimintaa. Hippokampuksen toiminnan vaimentuminen puolestaan haittaa stressisäätelyjärjestelmän toimintaa, muistia ja oppimista.

Tehdessämme päätöksiä, jotka koskevat nuoria, teemme päätöksiä, jotka koskevat nuorten elämää myös pitkälle tulevaisuuteen. Pelkällä oppivelvollisuuden laajentamisella emme saavuta opetusministeriön uudistukselle asettamaa tavoitteita kaventaa oppimiseroja ja kasvattaa koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Sillä ei paranneta lasten ja nuorten hyvinvointia, eikä sen avulla nosteta koulutus- ja osaamistasoa kaikilla koulutusasteilla. Nuoria koskevassa päätöksenteossa on huolehdittava siitä, että teemme päätöksiä, jotka ovat nuorelle suunnattuja ja että niissä on huomioitu nuoruudelle ominaiset ja nuoruuden kannalta keskeiset seikat.

Asettamalla nuoret tilanteeseen, jossa oppiminen perustuu itseohjautuvuuteen, etäopiskeluun ja toimivaan itsesäätelyyn, me asetamme nuoret itse asiassa varsin eriarvoiseen asemaan.