Ensisijaista varhaiskasvatuksessa on laatu
Lapset hakeutuvat lelujen luokse Aikuinen kannustaa leikkimään kavereiden kanssa, mutta yhdessä leikkiminen on vielä hankalaa. Erimielisyyksiä syntyy tiuhaan. Aikuisella ei ole kiire ja hän tulee mukaan leikkimään, jolloin leikki saakin siivet. Ollessaan leikissä sisällä aikuinen auttaa sen rakentumisessa ja etenemisessä.
Jossain vaiheessa lapsen taidot ovat kehittyneet niin, että leikki syntyy ilman aikuisen vahvaa tukea. Toisinaan joku lapsi tarvitsee tukea kuitenkin enemmän ja pidempään. Pettymykset toistuvat ja ovat voimakkaita, ja aikuisen ymmärrystä ja aikaa tarvitaan monissa käänteissä.
Aikuisen tehtävänä on rakentaa turvallinen fyysinen, sosiaalinen ja psyykkinen ympäristö, jossa lapsi voi tutkia ja leikkiä. Nämä ovat lapselle luontaisia tapoja toimia ja näiden avulla lapsi oppii uusia taitoja ja ymmärtää ympäröivää maailmaa.
Leikille, tutkimiselle ja uusien asioiden oppimiselle on vain luotava aikaa, tilaa, riittävästi resursseja. On myös mahdollistettava aikuisen läsnäolo ja vuorovaikutus. Tämä on laadukkaan varhaiskasvatuksen edellytys.
Suomessa puhutaan paljon varhaiskasvatuksen positiivisista vaikutuksista ja pohditaan keinoja saada yhä useammat lapset varhaiskasvatuksen piiriin. Vuonna 2016 varhaiskasvatukseen osallistui suomalaisista 3–5-vuotiaista 79 prosenttia, ja tavoitteena on ollut kasvattaa osallistumisastetta 95 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä EU:n yhteisen strategian mukaisesti. Suomessa pidetään tärkeänä, että varhaiskasvatukseen osallistuvat erityisesti lapset, joilla on syrjäytymisen riski. Samaan aikaan kuitenkin otsikoihin nousee yhä huolestuttavampia uutisia siitä, kuinka ahtaalla päiväkodeissa ollaan. Henkilökunta on kuormittunutta, lapsiryhmät paisuvat, ja tilat ovat paitsi epätarkoituksenmukaisia, äärimmillään jopa vaarallisia.
Varhaiskasvatuksen hyödyistä ei voida puhua, jos samalla kurjistamme olosuhteita, joissa kasvattajat tekevät työtään. Varhaiskasvatus sinänsä ei ole oikotie onneen, avainsana on nimenomaan laatu. Tämä tuntuu keskustelussa joskus unohtuvan. Ainoastaan laadukas varhaiskasvatus tasaa lasten mahdollisuuksia hyvään elämään. Jos siis haluamme investoida parempaan tulevaisuuteen, meidän on varmistettava, että päiväkodeissa on mahdollista keskittyä muuhunkin kuin välttämättömään hoitoon ja riskitilanteiden torjuntaan.
Jos varhaiskasvatuksen järjestäjän ensisijainen tavoite on mahdollisimman suuri taloudellinen hyöty, on vaarana, että laadukas pedagogiikka ei ole prioriteettilistalla ensimmäisenä, kuten sen kuuluisi olla. Ei voida olettaa, että päiväkotien arki on mitään muuta kuin selviytymistaistelua, jos työntekijöitä on liian vähän, tilat tai materiaalit ovat puutteelliset tai mikä tärkeintä: jos lapsen tarpeita oppimisessa ja kehityksessä ei kyetä huomioimaan.
Koulutetun henkilökunnan riittävä läsnäolo on ehdoton edellytys sille, että lapsen kasvua voidaan monipuolisesti tukea. Nykymuodossaan lakia henkilöstön mitoituksista voidaan tulkita monin tavoin ja kerrotaan jopa, että sitä kierretään tarkoituksellisesti. Tähän on puututtava lain keinoin niin, että pelaaminen henkilökunnan poissaoloilla ja lapsiryhmien koolla tehdään mahdottomaksi. Laissa on myös määriteltävä rajat taloudelliselle voitontavoittelulle näiden peruspalveluiden järjestämisessä.
Varhaiskasvatukseen on säädettävä myös laatukriteerit. Laadun arvioiminen ei ole yhtä suoraviivaista kuin tuottavuuden, mutta lasten tulevaisuuden perustuksia rakennettaessa se on ensiarvoisen tärkeää. Jokaisella lapsella on oltava oikeus hyvään ja turvalliseen kasvuun ja oppimiseen, ja tämän perusoikeuden toteutumiseksi varhaiskasvatukselle on luotava selkeät raamit. Tämä raamitus on ehdoton edellytys sille, että voimme väittää varhaiskasvatuksen palvelevan nimenomaan lasten parasta.